Wellamo-malja 2013 kilpailtiin Hakosilta-Nostavassa

Päijät-Hämeen Sopimuspalokunnat kilpailivat Hakosilta-Nostavan koulun pihalla näyttävästi Hakosilta-Nostavan VPK:n järjestämässä kilpailussa, jonka voitti Lahden VPK:n joukkue 1. Kilpailuun osallistui 5 joukkuetta, jotka oli kasattu palokunnan hälytysosaston jäsenistä.

Järjestyksessä kymmenensien mestaruuskilpailujen tarkoitus on kehittää ja ylläpitää palokuntien tietotaitoja sammutus- ja pelastustehtävien suorittamisessa pilke silmäkulmassa rehdissä palokuntahengessä.

Kilpailussa teoriaosuuden lisäksi kalustotehtävässä mallinnettiin tilanne, missä rakennus on syttynyt palamaan ja ihminen on rakennuksen sisällä vaarassa. Rakennuspalon sammuttamiseksi oli suoritettava tarvittavat toimenpiteet; tiedustelu, murtautuminen, ihmisten pelastaminen ja palon sammuttaminen. Osaamisen arvioimisen lisäksi suorituksessa kiinnitettiin huomiota työturvallisuuteen ja oikeisiin työskentelytapoihin.

Tietokilpailun tulokset:
1. Villähteen vpk
2. Harjunalustan vpk 1
3. Lahden vpk 2

Kokonaiskilpailun tulokset:
1. Lahden vpk 1
2. Harjunalustan vpk 1
3. Lahden vpk 2
4. Villähteen vpk
5. Harjunalustan vpk 2

Paras teoriaosuudessa oli Harjunalustan vpk:n Antti Erola. Parhaan yksikönjohtajan tittelin nappasi voittaja joukkueen yksikönjohtaja Juha-Matti Kirkonpelto.

Päijät-Hämeen Pelastulaitos
Jani Aaltonen

Kuvia tapahtumasta